keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Laila Hirvisaari: Kruununpuisto ja Grand Hotel


Laila Hirvisaari: Kruununpuisto. 2005. Otava. 511 sivua. Kannen kuva: Lasse Rantanen.

Laila Hirvisaari: Grand Hotel. 2007. Otava. 557 sivua. Kannen kuva: Lasse Rantanen.

Omasta kirjahyllystä

Olimme kuvausreissulla Imatralla tämän vuoden tammikuussa ja yövyimme yhden yönseudun Imatran Valtionhotellissa. Hotelli on niin kertakaikkisen kaunis, lähes satulinnan oloinen.


Koski - vaikka se ei kuohunutkaan - on nähtävyys kaikessa mahtavuudessaan. Olin lukenut vuosia sitten Laila Hirvisaaren (ent Hietamies) Imatra-sarjan ja nyt Valtionhotellissa yöpyessä ja tutustuessa hotellin tiloihin, jotka huokuvat historiaa, tuli tunne, että kirja kannattaa lukea uudelleen ja muistutella mieleen aikaa, jolloin Julia työskenteli tuossa Suomen upeimmassa hotellissa. 

Niinpä maaliskuisella aurinkolomalla Kap Verden rannoilla Hirvisaari kuljetti minut 1900-alun Imatralle. Tuolloin Suomessa kuohui, venäläistämistoimenpiteet lisääntyivät eikä keisari ottanut vastaan suomalaisten adressia. Tilanne kärjistyi Bobrikovin murhaan. 

Kirjan alkuosassa Hirvisaaren aiheena ovat Imatran Tornatorin tehtaan työläiset Ritikanrannan asuinalueella. Kuinka elävästi Hirvisaari kuvaakaan paperitehtaan työntekijöitä, heitä arvostaen ja saaden heistä jokaisesta esille oman persoonansa. Tornator antaa asukkaille leivän, mutta kaiken yläpuolella on arvaamaton Vuoksi. Se sekä otti että antoi. Se veti myös puoleensa. Sen kanssa oli vain tultava toimeen. (s. 82) 

Sitten kuvaukset siirtyvät Valtionhotelliin. Kreivitär saapuu kuudeksi viikoksi Valtionhotelliin yhdessä seuraneitinsä Julian kanssa. Valtionhotellissa vietettyjen viikkojen aikana Julia saa tahtomattaan selville kreivittäreen liittyviä salaisuuksia, vierailee seudun aateliskartanoissa ja tutustuu uusiin ihmisiin, joilla on merkittävä rooli Julian tulevassa elämässä, mm englantilainen konsuli Morton. 

Vuonna 1903 valmistuneen mahtavan Valtionhotellin ihanat tornit, pienet parvekkeet, koristeelliset ja mystiset ulokkeet olivat salaperäisiä. Se oli liian nuori kummituslinnaksi, se oli sopivampi romanttisten kuvitelmien tyyssijaksi. (s. 299). Oli kuitenkin niin, että Valtionhotelli ei ollut suomalaisia varten eikä siellä puhuttu lainkaan suomea. Ja kaikki vieraat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta olivat venäläisiä. Pitikö venäläisille tehdä Suomeen oikein oma hotelli! (s. 313) Tämän Usko Nyströmin suunnitteleman hotellin alkuperäinen nimi oli Grand Hotel Cascade, joka pian muuttui Valtionhotelliksi. Hotellissa oli 70 huonetta. Suurin osa henkilökunnasta tuli Pietarista, joitakin viinureita ja tarjoilijoita myös Viipurista. Kielenä oli venäjä ja tarvittaessa myös ranska. (s. 327)

Koska kiinnostukseni aihe oli nimenomaisesti Valtionhotelli, jätin toisen Imatra-sarjan kirjan lukematta ja siirryin suoraan kolmanteen osaan: Grand Hotel. Nyt eletään toisen sortokauden aikaa (1908-1917), jolloin Suomen autonomiaa kavennetaan merkittävästi. Mutta Valtionhotellissa, jonne saapuu venäläisiä ruhtinaita Romanoveja myöten,  vietetään romanttista ylhäisöelämää nauttien loisteliaista illallisista, pukeutumisesta, illallissalissa näyttäytymisestä sekä myös huikeasta koskesta ja kauniista Kruununpuistosta.


Koski talvisaikaan


Kosken rannalta
Saamme tutustua Valtionhotelliin Julian kautta, koska Valtionhotelli on kesän ajan Julian työpaikka. Hirvisaari kuvaa elävästi ja yksityiskohtaisesti Valtionhotellia, huoneiden  ja yleisten tilojen sisustusta ja lojaalia henkilökuntaa. Valtionhotellissa palveluskunta ei käyttäytynyt koskaan alentuvasti muita kohtaan. (s. 249)

Mutta valtakunnalliset levottomuudet ulottuvat myös Valtionhotelliin, joihin keskitytään kirjan loppuosassa. Kirjassa on paljon, paljon muutakin, Ritikanrannan jokapäiväistä elämää seurataan, samoin Julian avioliittoa sekä Vilma Haikalan vertaansa vailla olevaa vaalitaistelua.  Mutta nyt oli tulossa uusiin vaaleihin uusi punainen vaara, Vilma Haikala. Hän ei nöyristellyt ketään, ei kainostellut, vaan kehotti ihmisiä äänestämään häntä määrätietoisuudella, joka ihastutti enemmän kuin vihastutti. (s. 206)

Hirvisaarta voidaan pitää historiallisten romaanien taiturina ja samalla viihdekirjallisuuden konkarina. Hän kirjoittaa historiallista viihdettä yhdistäen taitavasti faktaa ja fiktiota. Tässä kirjasarjassa lukija saa nauttia viihdyttävästä, sujuvasti kirjoitetusta Imatraan keskittyvästä historian kuvauksesta. Hirvisaari on historiansa tutkinut ja näin kirjasarjasta muodostuu läpileikkaus 1900-alun suomalaisesta yhteiskunnasta. Hirvisaaren ehdoton vahvuus on henkilökuvaus; hänellä on taito  saada henkilöt elämään.

Kirjaa lukiessa mietin, että haluan ehdottomasti tutustua uudelleen historiaa huokuvaan Valtionhotelliin. Eli Valtionhotellissa yöpyminen kuuluu ensi kesän suunnitelmiimme. Mukava on myös tutustua kesäiseen Kruununpuistoon. Talvella yövyimme ylimmässä kerroksessa, joka oli ollut palvelijoiden kerros. Ehkä ensi kerralla voisimme saada huoneen, jossa on parveke koskelle päin ja jossa ehkä Romanovien Maria Pavlovna on istuskellut. Valtionhotellin omistajuus siirtyy huhtikuussa Cumulus-ketjulta Scandic-ketjulle.   

Me yövyimme palvelijoiden huoneessa.

Mahtava Valtionhotelli iltavalaistuksessa

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Jeffrey Archer: Vaietut salaisuudet - sukukronikan kolmas osa


Jeffrey Archer: Vaietut salaisuudet. 2017. Sitruuna. Best Kept Secret. Suomentanut Auri Paajanen. 431 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Aurinko paistoi, oli lämmintä (+28), tuuli tuiversi ja hiekka lensi. Tällainen on Kap Verde. Aurinkotuolissa meren rannalla Archer vei minut mukanaan seuraamaan Harry Cliftonin ja Giles Barringtonin elämää. Archerin Vaietut salaisuudet on kolmas osa Clifton-kronikkaa. Tätä ennen ovat ilmestyneet suomeksi Vain aika näyttää ja Isän synnit. Luin syksyllä kakkososan ja mietinkin, palautuvatko kirjan tapahtumat mieleen. Asia ratkesi yllättävän helposti; kirjan alussa tulee kerratuksi Gilesin ja Harryn historia, kun odotellaan lordikanslerin päätöstä, kuka perii Barringtonin suvun omaisuuden. 

 "Ota tämä sormus merkkinä liitostamme, uskollisuudestani ja halustani jakaa kanssasi kaiken maallisen omaisuuteni." (s. 23)

Eletään 1940-luvun loppua. Harry ja Emma asuvat Gilesin omistamassa Manor Housessa, Harry kirjoittaa kirjoja ja Emma hoitaa kotia ja Sebastania sekä Jessicaa, tyttöä joka laitettiin orpokotiin kun hänet oli löydetty hylättynä Emman isän toimistosta. Niin vaan Emma jäljittää Jessican orpokodista ja tyttö adoptoidaan. Tässä mielestäni uskottavuus hieman kärsii - kaikki käy niin helposti ja nopeasti. Harryn kirjailijaura etenee vauhdikkaasti - hän käy markkinoinnin edistämismatkalla USA:ssa. Harryn menestyminen kirjailijana tuntuu todella vaivattomalta, noin vain kiivetään USA:n twenty-listalla sijalle 14. Harry mukaanlukien hänen kirjoittamisensa jää kirjan alkuosassa jotenkin taka-alalle. Emman äidin kuoltua rintasyöpään alkaa yllätyksiin johtava omaisuuden jako. 

Gilesin poliittista uraa ja avioliittoaikeita seurataan 1950-luvun alun ajan. Virginia-morsian, jota Giles rakastaa yli kaiken, osoittautuu todelliseksi peluriksi. "Teen ihan mitä vain toivot, rakkaani", Giles aneli, "kunhan et pura kihlaustamme." (s. 123) Dramaattisten avioliittokuvioiden jälkeen siirrytään seuraamaan Gilesin paljon työtä vaativaa vaalikamppailua Bristolin sataman vaalipiirin ehdokkaana. 
 

Näkymä Bristolista (Wikipedia)


Kirjan mielenkiintoisimmaksi osioksi mielestäni muodostuu Sebastian Cliftonin koulunkäynnin ja nuoruuden kuvaus. Ystävyys koulukaveri Brunon kanssa saa aikaan jännittävän ja arvaamattoman tapahtumaketjun, joka päätty tavalla, joka varmistaa sen, että seuraava Clifton-sarjan kirja on ehdottomasti luettava.  "Sebastian Clifton on tarttunut syöttiin ja tulee huomenna Lontooseen katsomaan Wimbledonin ottelua. Jos Bruno saa hänet houkuteltua hyväksymään toisenkin tarjouksen, voitko valmistella kaiken perjantaiksi?" (s. 419)

Archer kuljettaa lukijaa runsaan kymmenen vuoden ajanjakson mukaansa tempaavalla ja taidokkaalla tyylillään. Kirjaa lukee mielellään, Archer taitaa kertomisen ja juonen kuljettamisen taidon. Tapahtumien kuvaus on Archerin ehdoton vahvuus. Myös mieheni luki tämän kirjan, samoin kuin hän on lukenut kaksi edellistäkin sekä monia muitakin Archerin kirjoja. - Olimme Suomesta lähtiessämme käyneet katsomassa Churchill-elokuvan Synkin hetki (Darkest Hour), jossa oli mielenkiintoisia yhtymäkohtia tähän kirjaan. Neljättä osaa innolla odotellen!


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti - Murha viehättävässä Porton kaupungissa



Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti. 2018. Myllylahti. 286 sivua. Kannen kuva: Anu Patrakka

Arvostelukappale kustantajalta


Hän itse oli syyllinen kaikkeen. Hän, eikä kukaan muu. (s. 63)

Anu Patrakan dekkarin myötä matkataan jälleen Portugaliin. Näin tehtiin myös Patrakan ensimmäisessä dekkarissa Huomenna sinä kuolet (2017). Tällä kertaa tapahtumapaikkana on viehättävä Porto. 

Ribeiron rantakadulla vanhassa talossa asuu 76-vuotias dona Constanca, lihava nainen, joka ei ole astunut ulos asunnostaan useaan vuoteen. Asunto ja koko talo on huonokuntoinen, mutta Constanca ei halua muuttaa sieltä pois, koska vuokra on hyvin edullinen. Neilikkavallankumouksen vuoksi vuokraa ei saanut korottaa eikä vuokrasopimusta saanut irtisanoa, koska ympäri maata oli yhä voimassa vuokrasopimuksia, jotka oli tehty 25.4.1974 tapahtuneen vallankumouksen, jolloin kommunistit nousivat valtaan, jälkeen. (s. 21) 

Constanca asuu yksin ja tuijottaa päivästä päivään kuuluisaa kaarisiltaa, joka on nimetty Dom Luis I:n mukaan. Kaarisilta on osa Porton historiallista keskustaa, joka nimettiin Unescon maailmanperintökohteeksi v. 1996. 
 

Porton kaarisilta (Wikipedia)


Sitten eräänä päivänä Constanca löydetään kuolleena; hänet on myrkytetty ja lisäksi tapettu vielä toisenkin kerran veitsen iskuilla. 

Edellisestä kirjasta tuttu rikosetsivä Rui Santos saa murhan selvitettäväkseen. Hänellä on apunaan tuttu porukka: vanhempi konstaapeli Pedro Silva, nuorempi konstaapeli Rita Pereira ja oikeuslääkäri Sandra Sardinha. Epäiltyjä on useita. On Paula, sukulainen joka on huolehtinut dona Constancan eläkkeistä ja vuokrien maksamisesta. Paula tietää takuuvarmasti, että Constancalla on paljon varallisuutta. Sitten on Filomena, joka on avustanut Constancaa ruoan laitossa ja siivoamisessa. Epäiltyjen joukkoon kuuluu myös Filomenan aikamiespoika, reppana huumeiden käyttäjä, jota varmasti kiinnostaa raha. Epäiltyjen joukkoon kuuluvat myös postinkantaja Jorge, kiinteistön omistaja Lisandro Lima sekä kiinteistönvälittäjä Risto Reis, jonka juuret ovat äidin puolelta Suomesta. 

Aikamoinen joukko epäiltyjä, eikä ole olemassa mitään johtolankaa, mistä aloittaisi. Ei mitään järkeä missään, Rui Santos manaili. (s. 250).  Mutta niin palasista muodostuu pikku hiljaa kokonaisuus, yllättävä kokonaisuus, varmasti sellainen, jota lukija ei osannut arvata etukäteen.

Hän oli alkanut suunnitella täydellistä murhaa. Sellaista, jossa ei tarvitsisi tahria käsiään. Sellaista, josta ei jäisi kiinni. (s. 255)

Rikosetsivä Rui Santos näyttäytyy tässä kirjassa sympaattisena ja miellyttävänä miehenä, josta ei voi olla pitämättä. Santos tekee töitä täysillä ja jäsentää ajatuksiaan Power Point -esityksillä: murhattu ja jokainen epäilty saavat oman lokeronsa. Vapaa-aikakin menee pitkälti työn piikkiin, mutta onneksi jotakin vipinää ennättää syntyä kollega-Ritan kanssa. Portviini kuuluu Portoon, onhan se saanut nimensä Porton kaupungin mukaan. Santos on suuri portviinin ystävä. 

Vinho de Porto, portviini on hänelle intohimo, melkein pakkomielle. Elämän suurin nautinto, suorastaan addiktio. (s. 161) 

Muistan, että ensimmäisessä kirjassa en oikein syttynyt Santosin persoonallisuudelle, mutta nyt viihdyin hänen seurassaan.

Minä olen Rui, ja minuun voi luottaa. (s. 277)

Patrakan kirja vie lukijan Porton maisemiin. On nautinto lukea Patrakan kuvauksia portugalilaisesta elämästä ja Portosta.  Tällaiseen autenttiseen kuvaukseen pystyy kirjailija, joka tuntee maan ja hallitsee kielen. Kirjan Portugali-kuvaukset viehättävät siksikin, että kuulun itse Portugali-faneihin, vaikka Portossa en ole käynytkään. Patrakan tekstiä lukiessa pääsee mukaan portolaiseen tunnelmaan, tuoksuihin ja makuihin.

Risto Reisin Vera-vaimo nosti emaloidun padan kantta ja nuuhkaisi - mmmm, tästä tulisi hyvää. Hän oli ruskistanut sian ihrassa porsaanlapakuutioita ja sipulia, heittänyt sekaan mausteet ja reippaan puoleisen lorauksen valkoviiniä sekä kuorittuja, kuutioituja perunoita. Lopuksi hän silppuaisi päälle tuoretta salsaa, sileälehtipersiljaa.  (s. 193) 

Yhdestoista marraskuuta vietettävän Sao Martinhon päivän perinteisiin kuului kuumien, paahdettujen kastanjoiden syöminen, mieluiten punaviiniä palanpainikkeena ja hyvässä seurassa. (s. 46) 


Paahdettuja kastanjoita (Wikipedia)
Myös portugalilaiset tavat tulevat tutuiksi, mm kahvilassa istuskelu, joka tuntuu olevan portugalilaisten kansallisharrastus. Ja kännykkä-äänenä soi luonnollisesti fado! Fadosta tulee  mieleen Portugalin euroviisuvoitto viime vuonna, kerrassaan upea Salvador Sobral

Constancen murhaa ja kehyksenä toimivaa Porton kaupunkia Patrakka kuvaa rakkaudella ja lempeydellä. Patrakan kirjoitustyyli on selkeää, kikkailematonta, loppuun asti mietittyä, siihen on panostettu. Niin mielelläni jatkan matkaa rikosetsivä Santosin seurassa Portugalin maaperällä.

Erityiskiitos kannen kauniista valokuvasta.


torstai 5. huhtikuuta 2018

Maaliskuussa luettua

Hyvää keskiviikkoiltaa! Tässäpä listaa maaliskuussa lukemistani kirjoista. Kaikkia en ole blogannut, mutta luettu on. Aika paljon tuli luetuksi. Suurin osa tosi hyviä kirjoja.

Hanna Weselius: Alma! 2017. WSOY.
Heidi Köngäs: Sandra. 2017. Otava. 
Leila Simonen: Loistava lähtö. 2011. Voimapaja. 
Håkan Nesser: Sukujuhlat. 2011. Tammi. 
Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu - Venäjää kotikäyttöön. 2018. Kirjapaja.
Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. 2009. Tammi.
Juha Hurme: Hullu. 2013. Teos.
Laila Hirvisaari: Kruunupuisto. 2005. Otava.
Jeffrey Archer: Vaietut salaisuudet. 2017. Sitruuna.
Angie Thomas: Viha jonka kylvät. 2017. Otava. 

Hyvää kevään  odotusta!
 

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat



Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat. 2017.WSOY. Truly Madly Guilty. Suomentanut Helene Bützow. Päällys: Sanna-Reetta Meilahti. 464 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tavalliset pikku pihajuhlat on minulle ensimmäinen Liane Moriartyn kirja. Kirjan luettuani ihmettelin, miten tällainen kirjailija on jäänyt minulta huomaamatta. Tavalliset pikku pihajuhlat ihastutti minua niin suuresti, että ehdottomasti haluan tutustua tämän kirjailijan muuhunkin tuotantoon.

Tavalliset pikku pihajuhlat kuvaa nimensä mukaisesti pihajuhlia, grillijuhlia, joihin osallistuu kuusi aikuista, kolme lasta ja  yksi koira. Kirja on rakennettu mielenkiintoisella tavalla, joka pitää lukijan hienosti otteessaan; joka toisessa luvussa avataan grillijuhlien tapahtumia ja joka toinen luku kuvaa grillijuhlaan osallistuvien avioparien perhe-elämää.

Kiinnostavat henkilöt
Grillijuhlat järjestetään Vidin ja Tiffanyn ylellisessä  pihapiirissä, jossa huokuu rahan ylenmääräinen käyttö. Vid on ammatiltaan sähkömies, Tiffany on entinen striptease-tanssijatar, nykyinen kiinteistösijoittaja. Heillä on 10-vuotias tytär sekä koira.  Grillijuhlien vieraina ovat naapurin aviopari Erika ja Oliver sekä Clementinen ja Samin perhe kahden tyttärensä kera. Erika ja Oliver elävät rationaalisessa avioliitossa. Koti on kaunis ja se pidetään hyvässä järjestyksessä, työpaikalla viihdytään, ystäviä tavataan silloin tällöin. Molemmilla on kuitenkin takanaan vaikea lapsuus - Oliverilla alkoholisoituneet vanhemmat ja Erikalla hamstraajaäiti. Erika käy lapsuuttaan läpi Vale-Pat -terapeutin kanssa.

Erika ja Clementine ovat lapsuudenystäviä. Clementinen äiti on lähes pakottanut Clementinea olemaan yhdessä surkean ja onnettoman haisevasta kodista tulevan Erikan kanssa. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä tuon likaisen näköisen pienen tytön kanssa. (s. 126)


Clementine oli kuin sadun prinsessa, joka sai ristiäisissään kaikki mahdolliset lahjat haltijakummeiltaan. Saat rakastavat vanhemmat! Ping! Saat musikaalisuuden! Ping! Saat asua puhtaassa ja mukavassa kodissa! Ping! Tulet luonnollista tietä raskaaksi heti, kun sinusta siltä tuntuu, ja synnytät kaksi kaunista tytärtä! Ping! (s. 411)  

Erikan ja Clementinen ystävyys - jos se sitä on - on kestänyt aikuisikään asti. Clementine on sellisti, joka valmistautuu koe-esiintymistä varten. Sam ei oikein saa otetta elämästä. Hän pelkää työpaikkansa puolesta, koska hänen koeaikansa on päättymässä. Heillä on kaksi tytärtä.

Ennen grillijuhlia Clementine ja Sam lapsineen tulevat Erikan ja Oliverin luo. Käy ilmi, että Erika ja Oliver ovat yrittäneet saada lasta usean vuoden ajan ja nyt he tarvitsisivat munasolun luovuttajan. Ja kuka olisikaan sopivampi ja luontevampi luovuttaja kuin lapsuudesta asti tuttu Clementine?

En halua ryhtyä siihen. En halua ryhtyä siihen. (s. 169)

Grillijuhlat alkavat. Juhlissa syödään  hyvin - Vid on erinomainen kokki -, juodaan runsaasti, jutellaan, flirttaillaan, soitetaan musiikkia äänekkäästi. Kunnes "Kuului valtava särkyvien astioiden räsähdys, ja iltaa halkoi repivä huuto: Clementine!" (s. 262) 

Minun syytäni!
Näistä aineksista Moriarty on rakentanut intensiivisen tarinan, joka pitää lukijaa otteessaan kirjan loppuun saakka. Pihajuhlat toimivat tapahtuvan onnettomuuden samoin kuin perhesuhteiden kuvausten kehyksenä. Kirjan henkilöt kantavat mukanaan historiaansa, lapsuuden kokemuksia, erityisesti äidin käyttäytymismalleja. Juhlissa sattunut onnettomuus vaikuttaa kaikkiin mukana olleisiin, jokainen pohtii omaa syyllisyyttään ja toisten syyllisyyttä. 

Kirjan henkilöt tulevat lukijalle eläviksi ja läheisiksi. Meillä kävi niin, että kirjaa lukiessani ovikello soi. Kun menin avaamaan ovea, olin varma, että siellä on Clementine! 

Tapahtumapaikkana on Sydney, Australia. Kirjassa tulee useinkin esille se, että ollaan Sydneyssa, mutta austraaliaisuus (jos sellaista on) ei tule esille. Aivan yhtä hyvin tapahtumapaikkana olisi voinut olla vaikkapa Englanti tai USA. Toki Sydneyn Oopperatalo mainitaan, siellä tapahtuu Clementinen koesoitto.

Sydneyn oopperatalo (Wikipedia)
Tapahtumien aikana Sydneyssä sataa koko ajan- on "pitkä märkä kausi". Sade sopii hyvin tapahtumien taustalle - syyllisyys liittyy niin luontevasti sateeseen. Lopussa aurinko näyttäytyy, kyyneleet nousevat silmiin, aurinkoa ja valoa on näkyvissä. 

Suosittelen lämpimästi
Mortiarty hallitsee tarinankerrontataidon ja juonenkuljetuksen, tapahtumat ja henkilöt kietoutuvat luontevasti yhteen ja lopputuloksena on mitä parhain lukuromaani.  Moriartylta on suomennettu teokset Mustat valkeat valheet, Hyvä aviomies ja Nainen joka unohti.

Minä valitsen avioliittoni. (s. 447)


Liane Moriarty
   

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Hanna Weselius: Alma! - Palasista koostuu kokonaisuus



Hanna Weselius: Alma! 2017. WSOY. 210 sivua

Lainattu kirjastosta

Naisten Pankin Lukevien Leidien lukupiirissä keskitymme paljolti  kehitysmaiden kirjallisuuteen, erityisesti afrikkalainen kirjallisuus kiinnostaa meitä. Pyrimme ottamaan mukaan myös suomalaista kirjallisuutta. Tällä kertaa maaliskuun kirjaksi valikoitui Weseliuksen Alma!, todennäköisesti kirjan feministisen näkökulman vuoksi. Lukupiirissämme oli tällä kertaa vain kuusi osallistujaa. Kommentteja kirjasta oli saatu lisäksi kolmelta osallistujalta, jotka eivät päässeet tulemaan. Vaikka Alma! ei olekaan mikään huumoriteos, me löysimme naurun ja kikatuksen aiheita milloin mistäkin ja tällä tavalla monilla tasoilla kulkevan kirjan käsittelystä muodostui virkistävä tilaisuus.

Kirja on saanut nimensä Alma Mahlerista, Gustav Mahlerin vaimosta. Alma itsekin on säveltäjä, mutta joutuu hylkäämään säveltäjän uransa aviomiehensä vaatimuksesta.

Lakimies hakee sanoja ja löytää niitä: ei koskaan helppoa, ei koskaan ennakoitavaa. Prismamaista, valoa hajottavaa. Sellaista on Alma Mahlerin musiikki hänen mielestään. Aikalaiskriitikot eivät ole olleet samaa mieltä. Sinun musiikkisi on niin epätasaista, on Gustav Mahler sanonut vaimolleen. (s. 47)

Alman elämää tarkkailee tuntematon henkilö, jonka henkilöllisyys paljastuu vasta kirjan lopussa. Mukaan kirjaan on otettu muitakin naisia eri aikakausilta ja erilaisista elämäntilanteista: Aino ja lakinainen. Aino on suomalainen yksinhuoltajaäiti, kuvataiteilija, kahden tytön äiti. Ainon elämä on monin tavoin hukassa. Lakimies (=lakinainen) on kirjan kolmas päähenkilö, joka työskentelee lastensuojelussa eikä anna arvoa historian kirjoitukselle, koska siinä unohdetaan naiset.

Alma Mahler (Widipedia)
Kirjan aikajänne on 1900-luvun alusta nykypäivään. Kirjan luvut ovat lyhyitä eikä kirjassa ole juonta. Naispäähenkilöiden kuvausten välillä kirjailija kuvaa mm Nigerian siepattuja tyttöjä, pakolaislaivoja, puluja ja jäniksiä sekä päiväkotilasten retkeä.  

Lukupiiriämme veti tällä kertaa Leila. Olimme kaikki sitä mieltä, että kirja on hyvin palapelimainen, kirjasta on vaikea saada otetta. Lukijalta vaaditaan tarkkuutta, jotta hän huomaa henkilöiden ja tapahtumien yhtymäkohdat. Vaikka osa meistä oli lukenut kirjan kahteen kertaan, niin siitä huolimatta jotkut teemat jäivät arvoituksiksi. Pöllö ja jänis saivat meidät hyvälle mielelle, mutta niiden yhteyttä kokonaisuuteen emme ymmärtäneet. Erään lukijamme mielestä kirjan tekstiä on hiottu liikaa, jolloin tekstin aitous on kärsinyt.

Kerronta Alma Mahlerista jää melko pinnalliseksi. Sen vuoksi Leila olikin tehnyt kiitettävän työn selvittäessään Alma Mahlerin elämänkerran. Gustav Mahlerin kuoltua Alma seurusteli ja oli naimisissakin useamman kerran. Lopuksi hän päätyi asumaan New Yorkiin. Alma Mahlerin säveltämistä lauluista on säilynyt 17. Niitä esitetään edelleen.

Kirjan ehdoton vahvuus mielestämme on kirjan kieli. Kieli on kaunista, suorastaan pakahduttavaa. Erityisen taitavasti Weselius kuvaa Ainoa, hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Kielessä on aistittavissa Weseliuksen tausta runoilijana. Eräs lukijamme nimitti Weseliuksen tyyliä proosarunoksi tai runoproosaksi. 

Sirpaleisuudesta huolimatta kirja piti kummallisella tavalla otteessaan, kuten eräs lukijoistamme totesi. Tulee halu tietää, mitä tässä oikein tapahtuu, miten nämä liittyvät toisiinsa vai liittyvätkö mitenkään. Sitä emme tiedä, onko kirja elämänkerrallinen vai kuvausta tämän päivän maailmasta. Kirjan ahdistava alku muuttuu loppua kohti valoisammaksi ja kirjan palapelimäisyydestä koostuu kokonaisuus, jossa on kysymys naisten elämästä ja laajemminkin ihmisyydestä. Lukijalle tulee tunne, että kyllä tästä selvitään. Weselius lienee saanut virikkeen kirjoittamiseen nimenomaisesti Alma Mahlerista. Millainen kirjasta olisi tullut, jos kirjassa olisikin keskitetty vain Alma Mahleriin? 

Erityisplussan saa kirjan nerokas nimi. 
 
Alma! on Hanna Weseliuksen esikoisromaani. Aiemmin hän on kirjoittanut runoja ja novelleja. Alma! voitti Kirjan vuosi 2015- kirjoituskilpailun, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2016 sekä Tulenkantajat-palkinnon 2017.

Alma, Almaseni! Maailma jatkuu, kukaan ei kuollut. Minä tallennan nyt tämän kirjeen ulkoiselle kovalevylle ja lähden keittämään spagettia. (s. 197)


Meillä  on tapana arvioida lukupiirikirjamme asteikolla 1-5. Alma! sai meiltä arvosanan 3,17.

Hanna Weselius
Lukupiirin lopuksi muistelimme Lukutoukka-Kristaa. Kristan kuolemasta oli lukupiiripäivänämme kulunut tasan vuosi (27.3.) Krista odotti aina innokkaasti lukupiiritapaamisiamme ja Krista oli se, joka teki bloggaukset lukemistamme kirjoista. Muistamme sinua rakkaudella Krista! 

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Heidi Köngäs: Sandra - naisnäkökulma sisällissotaan


 Heidi Köngäs: Sandra. 2017. Otava. 285 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Seniorilukupiirimme naislukijat ovat kiinnostuneita historiallisista romaaneista, varsinkin romaaneista jotka sijoittuvat lähihistoriaamme. Koska sisällissota on tänä Suomen juhlavuonna erityisen ajankohtainen, valitsimme lukupiirimme maaliskuun kirjaksi sisällissodasta kertovan Köngäksen Sandran. Meitä olikin iso joukko koossa, eli 14 Sandrasta kiinnostunutta lukijaa.

Sandrassa on kolme kertojaa: Klaara, Sandra ja Lyyti. Klaara, Sandran lapsenlapsi, vie vanhan äitinsä katsomaan Lepistöä, Sandra-isöäidin taloa Ruovedellä. Klaara löytää Lepistön talosta Sandran ja hänen miehensä sisaren Lyytin muistiinmerkintöjä, joiden kautta Klaaralle avautuu portti Sandran ja Lyytin lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen.

Klaaran isoäiti Sandra on kirjan päähenkilö. Huutolaislapsena Sandra otettiin työvoimaksi ensin Saarelaan, sitten Elämänmäkeen ja sitten Hännisille. Työtä on paljon, työ on rankkaa ja raskasta, mutta sitten löytyy Janne, jämäkkä ja työteliäs hämäläismies. Häitä vietetään vuonna 1905. Ikää Sandralla on tuolloin 19 vuotta.

Elämä on niukkaa, mutta Sandra ja Janne ovat onnellisia: onhan heillä perhe ja Eino-vauva. Sitten alkaa oman talon eli Lepistön rakentaminen. Paljas aurinko paistoi suoraan sisään siitä aukosta, johon joskus vielä tulee oikea ikkuna. (117) Lepistö valmistuu vuonna 1910. Voi sitä onnen määrää! Lepistöön muuttavat myös Jannen sisko Lyyti ja Jannen vanhemmat Mikko ja Maija.

Lyytin kirjojen kertojana on Lyyti. Lyyti rakastuu Felixiin, Kankaanpään nuoreen poikaan - joka solullaan - ja suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. Mutta luokkarajat ovat olemassa. Tiedän hyvin, ettei pitäisi, sillä meidän välillämme on tämä palkollisen ja isännän välinen valtava juopa, jossa vain toinen voi menettää kaiken. (s. 110)

Sandralla ja Jannella on jo neljä lasta vuonna 1917, kun alkaa maatyöläisten lakko. Sitten vuonna 1918 alkaa sota - uskomaton sota, jolloin oma tuttu kylä muuttuu taistelukentäksi ja entisistä naapureista tulee vihollisia.

Lukupiirikeskustelumme kirjaajana minulle jäi tunne, että Sandra on todennäköisesti yksi pidetyimmistä lukupiirikirjoistamme. Oli mielenkiintoista kuunnella lukupiiriläisten lukukokemuksia tästä kirjasta. Keskustelu oli niin vilkasta, että lukupiirille varattu puolentoista tunnin aika tuntui hieman lyhyeltä. Yksi lukija toisensa jälkeen kertoi, miten syvältä ja monella tapaa kirja oli heitä koskettanut. Sandra on monen teeman romaani. Kehyksenä on sisällissota kuvattuna punaisten kannalta. Valkoinenkin näkökulma vilahtelee siellä täällä, mutta mielestämme kirjan tavoitteena ei ollut kuvata punaisten kärsimyksiä, vaan yleensä sotaa. Eräs lukijoistamme totesikin, että olipa sota punainen tai valkoinen, sota on aina sotaa. Köngäs tuo esille konkreettisesti sodan aiheuttaman puutteen ja nälänhädän, josta kaikki eivät selviä. 

Sandra on myös rakkaustarina. Se on tarina Jannen ja Sandran suuresta rakkaudesta sekä tarina Sandran rakkaudesta lapsiinsa. 

Sandran rakenne on toimiva: ensin kuvataan taustatietoina sisällissotaa edeltävää aikaa, joka sekin oli voimia ja kovaa työtä vaativaa aikaa. Moni joutui elämään toisten armoilla. Kirjassa tulee myös esille se, ettei piikojenkaan elämä ollut helppoa. 

Monilla lukupiiriläisillämme on isovanhemmilta tai läheisiltä kuultuja muistoja sisällissodasta. Eräs lukijamme oli tuonut lukupiiriin vanhoja asiakirjoja:  leipäkortteja ja ilmoituksia perunasadoista vuosilta 1917-1920, kun taas eräs lukijamme oli tutustunut laajemminkin sisällissodan taustoihin, tapahtumiin  ja taisteluihin. 

Ilmoitus perunasadosta v. 1918

Leipäkortteja vuosilta 1917-1919

Pidimme Köngäksen selkeästä ja kauniista kielestä.  Köngäs lopettaa luvut kauniisiin luontokuvauksiin, vaikkakin edellä käsitelty aihe olisikin rankka.
Minä huuhdoin loput pyykit enkä tuntenut yhtään mitään, vaikka lipeää olisi juonut silmieni edessä. Jossain kaukana liiteli mehiläishaukka ja päästi yksinäisiä, eripituisia vihellyksiä. (s. 220)
Luontokuvaukset toimivat myös ajan kuvauksina.
Kesä kului ja oltiin jo kurjenkellojen kukinnassa, kun osuin apteekkiharjoittelijan kanssa samaan aikaan yläkerran rappuun. (s. 85) Eräs lukijamme oli poiminut tämän lauseen yhtenä kirjan kauneimmista lauseista: 
Surulla ei ole loppua, mutta onnella on. Se on kuin öinen kastepisara poimulehdellä, jonka aamutuuli kuivattaa pois. (s. 246)
Ja kuinka kauniisti Köngäs kuvasikaan Lyytin  ja Felixin rakkautta!

Ehkä parasta kirjassa on naisnäkökulma. Sodan taisteluja ei kuvata, kuvaus keskittyy sen sijaan kotona olevien naisten ja lasten selviämiseen. Hädän, huolen ja selviämistaistelun kuvauksen Köngäs taitaa erinomaisesti.  Koimme, että Sandra on taitava kuvaus tuon ajan naisen elämästä; kuvaus on konkreettista, mutta ei ylireagoivaa. Eräs lukijamme toivoikin jatkoa tämän kirjan tapahtumille. Kirjan nimi on yksinkertaisuudessaan kuvaava, samoin kansi sai kiitosta meiltä lukupiiriläisiltä.

Lukupiiriläisemme lausuvat suuren ja arvostavan kiitoksen Heidi Köngäkselle Sandran kirjoittamisesta. Eräs lukijamme totesikin, että kirjan tulisi kuulua lukioiden kirjallisuusopintoihin, niin tärkeää nuorten olisi tietää tämän aikakauden tapahtumista. 

Köngäs toteaa Karjalaisen sunnuntainumerossa 25.3.2018: Kirjailijan tehtävä on lisätä myötätuntoa toista ihmistä kohtaan. Joka lukee kirjoja, pystyy elämään monen ihmisen elämää. Myötätunto meitä auttaa, kovuus ei ole auttanut koskaan

Ei mikään lakkaa muuten kuin tietämällä mitä on tapahtunut. Vasta tiedon päälle voi rakentaa unohduksen ja anteeksiannon.